16.10.1987

Kanne Ulvilan kihlakunnanoikeudessa

Haastemies X on alaikäisille A:lle ja B:lle määrättynä uskottuna miehenä C:lle 19.2.1985, D:lle 26.2.1985, E:lle ja F:lle 27.2.1985 sekä G:lle 1.3.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa lausunut, että Porista oleva asianajaja Y oli pesänjakajana 28.9.1984 toimittanut perinnönjaon A:n ja B:n, E:n ja F ja C:n isoisän sekä D:n ja G:n isän, 8.10.1971 kuolleen, Ulvilasta olleen maanviljelijän H:n jälkeen. Y oli tuolloin todennut, ettei G ollut perintökaaren 16 luvun 1 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla saattanut voimaan perintöään H:n jälkeen ja ettei G ollut muutoinkaan ryhtynyt mihinkään jäämistöä koskeviin toimiin lain edellyttämässä kymmenen vuoden määräajassa. Näillä perusteilla Y oli katsonut, että G:n perintöoikeus H:hon nähden oli vanhentunut. Koska A ja B eivät olleet perintökaaren 16 luvun 1 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla hakeneet oikeudelta määräystä siitä, että heidän isänsä G:n olisi tullut saattaa perintöoikeutensa H:n jälkeen voimaan määräajassa ennen sen vanhentumista, Y oli myös katsonut, että A:n ja B:n oikeus perintöön H:n jälkeen oli vanhentunut. Sen vuoksi ja koska mainitut alaikäiset lapset eivät itse olleet kyenneet ryhtymään toimenpiteisiin perintöoikeutensa turvaamiseksi H:n jälkeen ja koska sanottu perintöoikeuden vanhentumisaika ei koskenut sijaisperillisinä olevia A:ta ja B:tä ja pesänjakajan päätös oli siten perustunut virheelliseen laintulkintaan, X on vaatinut, että A:lle ja B:lle vahvistettaisiin G:n sijaisperillisinä tämän perintöosaa vastaava osuus H:n jälkeen ja että perinnönjakoa määrättäisiin tältä osin oikaistavaksi ja se palautettaisiin pesänjakajan käsiteltäväksi. Vielä X on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluista.

Kihlakunnanoikeuden päätös 23.5.1985

Kihlakunnanoikeus on todennut, että G oli menettänyt perintöoikeutensa kanteessa kerrotulla tavalla. Hän ei ollut perillisenä osallistunut H:n jälkeen pidettyyn perunkirjoitustilaisuuteen eikä pesänositus- ja perinnönjakotilaisuuteen eikä ollut saattanut perintöoikeuttaan voimaan perintökaaren 16 luvun 2 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla. Hän ei ollut ryhtynyt perillisenä muutoinkaan mihinkään sanottua jäämistöä koskeviin toimiin ainakaan ennen kuin osallistui 30.9.1982 kuolleen sisarensa I:n jälkeen 16.12.1982 pidettyyn perunkirjoitustilaisuuteen, mikä siis tapahtui vasta yli 10 vuoden kuluttua H:n kuolemasta. A ja B olivat tulleet G:n sijaisperillisiksi H:n jälkeen ja he olivat 6.4.1984 pidetyssä perinnönjakotilaisuudessa vaatineet perintöoikeuttaan isänsä sijaan.

Kun A ja B olivat esittäneet vaatimuksensa vasta yli kymmenen vuoden kuluttua H:n kuolemasta, eivätkä he olleet hakeneet perintökaaren 16 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla määräystä siitä, että heidän isänsä G:n olisi saatettava perintöoikeutensa voimaan tietyssä määräajassa ennen sen vanhenemista, kihlakunnanoikeus on katsonut heidän oikeutensa perintöön vanhentuneeksi ja hylännyt kanteen.

Turun hovioikeuden tuomio 11.4.1986

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi X on saattanut jutun, ei ole muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perintökaaren 16 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan perillisen on pääsääntöisesti saatettava oikeutensa voimaan viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta. Sijaisperilliselle on kuitenkin 1 §:n 2 momentissa säädetyin tavoin annettu oikeus lyhentää ensisijaisen perillisen perinnön vastaanottoaikaa.

Perintökaaren 16 luvun 3 §:stä, jossa säädetään sijaisperillisen oikeudesta perintöön, ei selvästi ilmene, onko myös sijaisperillisen saatettava oikeutensa voimaan kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta vai onko hänellä itsenäinen kymmenen vuoden määräaika, joka luetaan siitä, kun hänen edeltäjänsä oikeus jäämistöön on lakannut. Lain sanamuoto ei sulje pois kumpaakaan tulkintaa. Lain esityöt eivät myöskään anna vastausta kysymykseen. Usean vuosikymmenen ajan kestäneistä lain esitöistä on kuitenkin ollut havaittavissa johdonmukainen pyrkimys säätää kiinteä ja selkeä vanhentumissäännöstö perillisen oikeudesta perintöön. Tuon vanhentumissäännöstön sisällyttämistä lakiin on perusteltu muun muassa sillä, että oikeusvarmuus vaatii suhteellisen joutuisaa kuolinpesän selvittämistä ja pesän omaisuuden jakamista. Sen vuoksi perintökaaren 16 luvun 1 §:ssä omaksuttu yleinen vanhentumissäännös puoltaa sellaista 3 §:n tulkintaa, että myös sijaisperillisen on toteutettava oikeutensa perittävän omaisuuteen kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta. Tätä kantaa tukee sekin seikka, että sijaisperillisellä on käytettävissään jo aikaisemmin mainittu 1 §:n 2 momentissa säädetty oikeussuojatie, jota kautta hän voi turvata oman oikeutensa perintöön. Näillä ja kihlakunnanoikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, ettei ole syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen. Asian laadun vuoksi E, F ja C sekä D saavat pitää heillä täällä olleet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.